Siirry suoraan sisältöön

Verkkolaskut automatisoivat taloushallintoa

Verkkolaskudirektiivi vauhdittaa siirtymistä automatisoituun taloushallintoon

Verkkolaskudirektiivi on jo monelle yrittäjälle tuttua asiaa ja sen soveltaminen yksityisen sektorin toimijoihin alkoi 1.4.2020. Direktiivi yhtenäistää laskuformaatteja EU-maiden välillä ja näin helpottaa laskujen käsittelyä ja siirtymistä sähköiseen taloushallintoon. Näiden lisäksi tavoitteena on myös ollut tehostaa ja yhdenmukaistaa kaikkea kaupankäyntiä EU:n sisällä. Verkkolaskulain myötä yrityksillä on halutessaan oikeus vastaanottaa laskunsa verkkolaskuina ja vaatia tätä laskuttavalta kumppanilta.

Suomalaisista verkkolaskuformaateista tyypit Finvoice 3.0 ja TEAPPSXML 3.0 vastaavat eurooppalaista standardia. Sähköisellä laskulla tarkoitetaan rakenteisessa sähköisessä muodossa luotua ja vastaanotettua laskua, joka voidaan käsitellä automaattisesti. Tällainen verkkolasku ei ole määritelmän mukaan emailin liitteenä toimitettu PDF-lasku.

Koronavuonna 2020 direktiivin mukainen verkkolaskujen käyttöönotto on jonkin verran hidastunut. Valtionhallinto on ilmoittanut kannustavansa yrityksiä ja elinkeinoharjoittajia siirtymään direktiivin mukaiseen laskutukseen mahdollisimman pian, mutta se ottaa toistaiseksi vastaan myös vanhempia verkkolaskuversioita.

Verkkolaskun tekemiseen tarvitaan laskutusjärjestelmä ja verkkolaskuoperaattori. Lisäksi tarvitset tietenkin laskutettavan osapuolen verkkolaskuosoitteen. Verkkolaskun tekeminen on hyvin helppoa ja jopa helpompaa kuin paperisen tai PDF-laskun tekeminen. Asiakkaan verkkolaskuosoitteen voit tarkastaa täältä.

Verkkolaskun suurimmat hyödyt ovat:

  • Etenkin laskuvolyymin kasvaessa verkkolaskutus tulee halvemmaksi. Se poistaa manuaalisia työvaiheita ja vähentää kustannuksia, kuten postitusmaksut ja kirjemateriaalien hankintakulut
  • Verkkolaskuttaminen on ekologisempaa paperitulosteiden määrän vähentyessä
  • Manuaalisten vaiheiden poistuminen (esim. laskun käsin näpyttely) vähentää riskejä virheille
  • Verkkolaskutus on helppo ja suoraviivainen. Asiakkaan on vaivatonta maksaa lasku omassa taloushallinnon järjestelmässään. Direktiivin myötä asiakas voi kieltäytyä maksamasta ei-verkkolaskuna toimitettua ostolaskuaan
  • Verkkolasku menee varmasti perille oikeilla tiedoilla. Lisäksi riski huijauslaskuista vähenee, kun lähettäjä ja vastaanottaja ovat aina tunnistettavissa epämääräisten email- tai kirjelaskujen sijaan

Kota sijaitsee Espoossa ja palvelemme yrityksiä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tarjoamme yrityksille kirjanpito-, palkkahallinto- ja asiantuntijapalvelut.

Pyydä tarjous palveluistamme

Annamme mielellämme tarjouksen taloushallinnon palveluista yrityksellesi. Tarjouksen pyytäminen ei sido sinua mihinkään. Voit lähettää meille viestin chatissa tai täyttää tarjouspyyntölomakkeen, minkä jälkeen toimitamme sinulle tarjouksen sähköpostilla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

three × 1 =